keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Legendan ainekset


Koukutuin Lisa Sounion Brändikäs -kirjaan heti johdannossa. Miten voisi olla rakastamatta kirjailijaa, joka siteeraa Kirsti Paakkasta? Ihanaa.

Brändikäs kertoo nimensä mukaisesti trendikkäästä brändäämisestä ja siitä, mitä brändit ovat tällä hetkellä. Lisa Sounio korostaa persoonabrändäämistä, jonka arvo tuntuu olevan täysin unohdettu. Erityisen kolahduksen aiheutti persoonabrändäämisestä kertova Sounion tekemä lista aineksista, joista legenda syntyy - ihan itsestään se ei tapahdu. Tässä osa aineksista:

1. Olemus
Ulkonäkö, tottakai. Tämä ei tarkoita täydellistä ulkomuotoa, vaan kiehtovaa ulkonäköä. Sounion mukaan tarkoitus ei siltikään ole jättää ketään varjoonsa. Esimerkkinä Barack Obama, jonka suuruus muodostuu siitä, että hän saa muista irti huippusuorituksia. Obama kannustaa ja kehottaa, mutta hohtaa samalla itse upeasti.

Minä koen tämän myös kirjaimellisesti, sillä pukeutuminen on tärkeä osa persoonabrändin rakentamista. Sillä saattaa olla väliä, missä vaatteissa käyt myös siellä roskiksella tai pikaisesti kaupassa. Jos on nähnyt vaivaa rakentaa itselleen tarkkaan harkittu brändi, miksi heittäisi sitä menemään hetkeksi? Brändäys on valttia.

2. Tyyli
Jos kaikki muut pukeutuvat liituraitaan ja harmaaseen, kannattaisiko itse kokeilla keltaista? Erottuminen on avainsana. 

3. Puhe
Ihan kiva. Hyvä. Huono. Ihana. Kyllä kyllä. Ok. TYLSÄÄ.
"Se, joka taitaa monisanaisen puheen ja raikkaan rytmin, harppaa pitkälle." -Lisa Sounio

Jostain syystä olen itsekin huomannut, että oman asiansa saa huomattavasti paremmin perille rytmittämällä ja tauottamalla puheensa huolella sekä valitsemalla poikkeavia sanoja, eikä näitä iänikuisia ja samoja sanoja. Kuuntelija kuuntelee aivan uudella tavalla, kun vaihtaa sanoja. Eräs huomionarvoinen keino on myös tietyissä tapauksissa äänen hiljentäminen lähes kuiskauksen tasolle, jolloin kuulija automaattosesti heristää korviaan ja ottaa sanat paljon vakavammin.

4. Teot
Tervehdys, kiitos, anteeksi, ole hyvä. Aina ja kaikkialla. Mitä menetettävää on, jos sanoo rappukäytävässä naapurille tervehdyksen? 

"Pienet teon voivat ruokkia suurta legendaa - tai kaataa katalan hallitsijan." -Lisa Sounio

5. Arvo
Amerikkalainen ajattelee: You are good, but so am I.
Suomalainen ajattelee: Olen luuseri, mutta niin ovat kaikki muutkin.

Jos käsitys on suomalainen, suosittelen lukemaan tuon amerikkalaisen version uudelleen. Oman arvon tunnustaminen on ehdottoman tärkeää persoonabrändin rakentamisessa.

7 kommenttia:

  1. Hyvä Reetta!

    Kirja kuulostaa todella mielenkiintoiselta, taitaa olla pakko lukea... :-) Ehdottomasti yhdyn tuohon arvo-asiaan sekä puheen rytmittämiseen! Itsellä ainakin on vielä paljon harjoittelemista omien juttujen kertomisessa ja ulosannissa :-) Oliko mitään kritiikkiä kirjan suhteen?

    VastaaPoista
  2. Olihan kirjassa paljon brändi-hypetystä, mutta kun itsekin pidän brändäämistä tärkeänä, annoin sen anteeksi.

    Tykkäsin myös, että oli paljon esimerkkejä suomalaisista yrityksistä ja henkilöistä, kuten Kirsti Paakkanen, Marimekko, Iittala jne.

    VastaaPoista
  3. Viime vuonna selailin kirjan, mutta tekisi kyllä mieli lukaista oikein kunnolla ajatuksen kanssa, koska itsekkin olen brändi henkilöitä ;)Tarvitsee ehkä hakea kirja myös :) Hyviä pointteja noukkinut teksteistä :)

    VastaaPoista
  4. Täällähän Repellä runosuoni kukkii. :-)) On varmasti osittain mielenkiintoinen kirja, vaikuttaa kuitenkin liialliselta brändihypetykseltä mun makuuni. Löysit kuitenkin hyviä pointteja kaiken brändihypetyksen keskeltä. Melko päivänselviä juttujahan nuo ovat, mutta ei niitä aina tule niin ajatelleeksi ilman, että joku muistuttaa. Komppaan erityisesti Puhe ja Teot - kohtia!

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoiselta vaikuttava kirja! Persoona/henkilöbrändäys onkin tätä päivää. Huomasin muuten, että Nelonenkin ilmeisesti yrittää brändätä uutistoimittajiaan. "Uutiset löydetään arjen keskeltä"-mainoksessa uutistoimittaja kiillottaa moottoripyöräänsä ja hänestä kerrotaan jotain.. En nyt kyllä muista mitä.. :D Kattokaa nelosta nii näätte..

    VastaaPoista
  6. Mahtava kirja :) Erittäin mielenkiintoisella otteella kirjoitettu ja näin saatu brändäys kuulostamaan tosi hauskalta hommalta.

    VastaaPoista
  7. En malta odottaa, että pääsen lukemaan tuota, nyt lainattuna monta brändikirjaa. Tosiaan vaikka monet kirjat tuntuvat toistavan itsestäänselvyyksiä, mutta toisaalta se muistuttaa ajattelemaan tiettyjen asioiden tärkeyttä.

    VastaaPoista