Bränditeemaan liittyen minä luin Timo Everin Brandi yrityskaupassa. Kirja kertoo nimensä mukaisesti brändin vaikutuksista yrityskaupoissa. Everin mukaan kymmenestä yrityskaupasta vain neljä onnistuu. Siihen vaikuttaa osaltaan se, että brändiä on vaikea ostaa.
Everin mukaan ne yritykset, jotka ovat kiinnittäneet huomiota ostettavan brändin nykytilanteen lisäksi myös sen tulevaisuuteen, ovat pärjänneet yrityskaupoissa paremmin. On mietittävä brändin vaihtoa käytännössä sekä sen tukemista kauppojen jälkeen. Lisäksi yrityksen liiketoimintastrategian on yhdistyttävä brändien strategioiden kanssa.
Mistä sitten tietää brändin arvon? Millä sitä mitataan? Everi kirjoittaa, että brändin arvo ei ole mitä se tekee. Esimerkiksi vaatteita ei myydä vain sen takia, että ne lämmittävät ja peittävät alastomuuden. Brändi on sitä miten kaikki toimii yrityksessä. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi tuotteistus, palvelukanavat ja myyntimateriaalit. Lisäksi brändin arvoon vaikuttaa erottuminen kilpailijoista.
Henkilöbrändäykseen liittyen kirjassa pohdittiin myös tällä viikolla edesmenneen Steve Jobsin merkittävyyttä Applelle. Apple osasi hyödyntää häntä edustamaan yhtiön luovuutta. Hänen luovuutensa rakensi hänestä henkilöbrändin yrityksessä.
Kaiken kaikkiaan kirja oli ihan ok. Ehkä sisältöä enemmän kuitenkin koukuttivat seuraavaan kappaleeseen johdattavat hienot kuvat ja niiden kuvatekstit. Yhdessä kuvassa poika polkee pyörällä tyttö kyydissään maalaismaisemassa. Kuvatekstinä " Suurin toivein hän antaa kumppanilleen kyydin uudelle markkina-alueelle. Vasta myöhemmin illalla hän saa tietää kannattiko investointi." ;)

On kyllä erittäin totta, että brändiä on vaikea ostaa. Etenkin se,että brändin ostaessaan ostajan on sisäistettävä brändin arvot ja ideologia, vaikuttaa asiaan.
VastaaPoistasuosittelen lukemaan Brändikkään, mikäli brändi kiinnostaa enemmänkin, siitä ainakin sain itse paljon irti :)