Raha on yleinen vaihdon väline, arvon mitta, omaisuuden muoto sekä valuutta. Sen tärkein tehtävä on toimia yleisesti hyväksyttynä maksuvälineenä eli sen voi vaihtaa hyödykkeisiin eli palveluihin ja tavaroihin
Näin kertoo arvostettu tiedonlähteemme Wikipedia.
Raha, tuo meitä
Luin Rhonda Byrnen Voima-kirjan (Salaisuuden jatko-osa) ja aloin pohtia omaa rahankäyttöäni. Kirjassa sanotaan, että jos pelkää rahan menettämistä, niin raha katoaa. Jos taas suhtautuu rahaan positiivisella asenteella, se palkitsee ja huomaa, että kyllä sitä rahaa on sittenkin. Kirjassa on hyviä esimerkkejä siitä, kuinka vetovoiman laki toimii rahan suhteen. Kirjassa ei tietenkään sanota, että raha olisi hyvän elämän lähtökohta, mutta monen elämässä sillä voi olla suuri merkitys. Itse olen huomannut kirjan luettuani, että havahdun välillä, kun huomaan murehtivani raha-asioita ja tällöin yritän välittömästi kääntää ajatuksen rahan suhteen positiivisempaan suuntaan.
"Köyhyys on sitä, että tuntee itsensä köyhäksi."
- Ralph Waldo Emerson (1803-1882)
Itse olen alkanut hyödyntää tätä Voiman metodia rahan suhteen ja olen huomannut, että olen itseasiassa monin tavoin "rikkaampi" kuin koskaan aiemmin. Ei voi sanoa, että opiskelijabudjetilla pystyisi ostamaan mitä tahansa, mutta olen huomannut, että minulla on varaa mielekkääseen elämiseen, koska itse ajattelen niin.
Jos et unelmoi itse rikkaasta elämästä, et sitä myöskään voi saavuttaa. Jokaisen ei tietenkään tarvitse toivoa olevansa rikas, jos ei koe sitä itselleen tärkeäksi, mutta pointtina on se, että elämä on mitä itse siitä teet - myös rahan suhteen!
Suosittelen kirjan lukemista kaikille, mutta etenkin niille, joita muun muassa raha-asiat mietityttävät ja valvottavat öisin!
Rikkain hiihtolomaterveisin, Milla :)
Ps. Kuva täältä.
Jeees hyvää tekstiä Milla. :-) Itse olen oikeastaan aina ajatellut, että raha on väline jonka avulla voin tehdä siistejä juttuja. En niinkään haalia tavaroita. Ja jotenkin kummasti sitä aina opiskelijabudjetillakin tekee niitä siistejä juttuja. Täytyyköhän itsekin alkaa uskomaan siihen alitajunnan voimaan, kun tuntuu että se iskee mun kimppuuni joka nurkan takaa.
VastaaPoistaKekseliäisyys on myös rahan (ja sen puutteen) kohdalla tärkeää!
VastaaPoistaKuten Jenni sanoi: raha on väline jonka avulla voi tehdä siistejä juttuja.
Ei siistien juttujen tarvitse aina olla kuulento, kuukauden maailmanympärysmatka tai jumalattoman kartanon rakennuttaminen. Siistiä voi olla vaikka ihanan ystävän kanssa käpylehmien tekeminen: ja se on ilmaista! :)
Raha on väline, ja sen hankkimista varmasti jokainen jossain määrin tavoittelee. Mutta jos olet niin rikas kuin tunnet itsesi olevan, voit köyhänä opiskelijaraukkanakin keksiä hyvällä mielikuvituksella vaikka mitä siistiä. Raha ja kulutus unohtuu, kun on muuten hauskaa! :D
Hahaaa! Olen huomannut tämän saman asian, no sanotaan että viimeisen vuoden aikana. Ennen muinoin, silloin kun minä olin nuori, pidin rahaa jotenkin ainoana omaisuuden muotona. Jos ei ollut tilillä rahaa, niin ei ollut sitten mitään. Nyt tämä opiskelijaelämä on pikkasen muuttanut mun suhtautumista rahaan. Koska on pakko elää ns. pienellä budjetilla, sitä on pakko muuttaa ajatusta rahasta, sillä muuten saan olla stressipaineessa jatkuvasti. Ja, kun olen muuttanut ajatustani rahasta, että kyllä se kuitenkin riittää, niin huomaan, että SE OIKEASTI riittää. Raha on ollut väline, jolla olen pystynyt hankkimaan itselleni television, jotta iltaisin kotona ei ole tylsää. (kyllä, luvat kunnossa!) Omaisuutta se televisiokin on! Ja mun mielestä on siisti juttu sekin, ettei ruokakaupassa tarvitse ottaa niitä kaikkein halvimpia leipiä. Raha kuin onni... Kun sitä vähiten odottaa! (eli voisko joku lotota mun puolesta? Kun en sitten osais odottaa sitä voittoakaan.)
VastaaPoistaJoo, itse olen huomannut saman, kuin näköjään muutama muukin tyttö. :)
VastaaPoistaOpiskelijabudjetista huolimatta, on mielestäni ihanaa, kun just ei tarvii siel prisman tiskillä miettiä, otanko tän leivän vai sen toisen, eikä leikkelepaketin hankintaa tarvii pohtia sen suuremmin. Myös se, että on varaa maksaa autosta, omasta asunnosta ja silloin tällöin ulkona syömisestä hiukan extraa, on minulle luxusta.
Kunhan on omaan elämäänsä tyytyväinen, ei mielestäni tilin saldolal ole suurta merkitystä. Raha ei tuo onnea kuitenkaan! Raha kuitenkin helpottaa elämää, jonka vuoksi odotan innolla työn alkamista :)
Sarita
Ja kaikkeen tottuu :) nyt kun sitä rahaa ei ole hetkiin tullut ovista ja ikkunoista niin on vaan elettävä sen mukaan! Ja hengissä ollaan :D)
VastaaPoistaItseltänikin löytyy tämä samainen kirja "kotikirjastosta". Kuten kirjassa sanotaan, pitää välttää negatiivisuutta ja maksaa laskut positiivisin mielin. Sehän on ihan helppoa :)
Kirjasta voi myös ammentaa voimaa moneen muuhunkin askarruttavaan asiaan kuin vain rahaa koskeviin. Kirja korostaa joka asiassa rakkauden voimaa, sen hallitsevaa vetovoimaa. Mitään ei tulisi koskaan asettaa rakkauden yläpuolelle. Negatiivisuus on pahasta, se myrkyttää ihmissuhteesi, terveytesi, onnellisuutesi ja myös rahatilanteesi.
Myös minä suosittelen kirjan lukemista! Se antaa uusia näkökulmia tarkastella asioita.