Me ollaan tämän ryhmän kanssa opeteltu siihen, että ollaan avoimia toisille ja annetaan palautetta suoraan. Mielestäni olemme onnistuneet hyvin kolmen vuoden aikana kehittämään tätä taitoa. Ihan kohta meidän tiet erkanevat ja me teemmekin kohta töitä aivan muiden tyyppien kanssa. Tässä kohtaa olisi varmaan hyvä pysähtyä miettimään omia vuorovaikutustaitoja ja itsetuntemusta siltä kannalta, että olemme kohta uusissa työ- tai opiskelupaikoissa. Vaikka kannatankin ehdottomasti suorapuheisuutta, kannattaa jokaisen silti miettiä sitä tapaa, miten sen esittää uusille ihmisille. Kaikki eivät välttämättä heti ota sitä positiivisena asiana.
Luin Risto Ahosen ja Sirke Lohtaja-Ahosen kirjan Palaute kuuluu kaikille ja bongasin sieltä Joharin ikkunan. Sitä voi käyttää apuna viestinnän ja itsetuntemuksen kehittämiseen. Joharin ikkunassa on neljä ruutua. Ne ovat avoin, sokea, kätketty ja tuntematon. Näitä ruutuja tarkastellaan palautteen käsittelemisen ja avoimuuden lisäämisen kannalta. Avoin ja kätketty ruutu kuvaavat, millainen käsitys sinulla on sinusta itsestäsi. Avoin ja sokea ruutu kertovat sen, miten muut sinut näkevät. Tuntematon-ruutu sisältää sinusta sellaisia asioita, joita et tiedä sinä, eikä kukaan muukaan.
Tavoitteena on pyrkiä laajentamaan avoin-ruutua alas ja oikealle. Tämä toteutuu käyttäytymällä nykyistä avoimemmin ja suhtautumalla palautteisiin myönteisesti. Kahteen suuntaan laajeneva avoin-ruutu siis pienentää automaattisesti tuntematon-ruutua. Näin tapahtuessa saat tuntemattomasta tietoisuuteesi asioita, jotka ovat huomaamattasi ohjanneet käytöstäsi. Tämä siis lisää itsetuntemustasi!
Osoitteessa joharinikkuna.fi on lista adjektiiveja. Käy kurkkaamassa ja listaa sitten niistä itseäsi parhaiten kuvaavat adjektiivit. Lähetä tämä lista tutuillesi. Heidän tehtävänään on valita listalta ne adjektiivit, jotka kuvaavat sinua parhaiten. Mikäli näkemyksenne sinusta ovat erilaiset, käynnistä keskustelu. Voit oppia itsestäsi paljon uutta ja saada eväitä tuleviin, uusiin ympyröihin! Samalla voit hyödyntää sitä myös siinä, että miten me viedään tämä meidän hyväksihavaittu tapa sinne muidenkin tietoisuuteen!

Valitsin tuolta Joharin ikkunan sivuilta adjektiivit itsenäinen, rento, ulospäin suuntautunut, hyväntahtoinen ja luotettava. Omasta mielestäni :) Viisi piti siis valita. Mites muut, oonko mä teistä näitä ja mitä muuta? Tosiaan, nyt pitäis siirtyä taas uuteen yhteisöön ja muodostaa sinne avoin ilmapiiri. Olen samaa mieltä Suvin kanssa, että suorapuheisuus on hyvä asia, mutta se miten asiat ilmaistaan vaatii taitoa. Uudet ihmiset (välillä vanhat tututkin) saattavat ottaa helposti itseensä, jos asioita "töksäytellään". Eli palautetta tulee antaa rakentavasti, myös omat puutteet muistaen.
VastaaPoistaSalla-Mari